The Mission: 22.5.2023, Tavastia Helsinki
Teksti: Pasi Lahti
Kuvat/videot: Björn Österman, Pasi Lahti
Vain pari viikkoa ennen keikkaa huomasin The Missionin saapuvan Suomeen ja Tavastialle. Legendaarisen goottirock-bändin piti tulla Suomeen vuonna 2020, mutta sattuneesta syystä orkesterin esiintymiset peruuntuivat jopa kolme kertaa. Tämä neljäs yritys onnistui.
Pitkän uran tehnyt The Mission on aikaisemmin esiintynyt Suomessa kerran, Provinssirockissa vuonna 1990. Tuosta keikasta Yle lähetti 20 minuutin televisiolähetyksen, jota yhtye, eikä etenkään sen keulakuva Wayne Hussey mielellään muistele. Wayne – tuttavallisemmin Wäinö – ja koko bändi oli lavalla aikamoisessa tuiskeessa. Wäinö nautti keikan ajan pitkiä kulauksia kädessään olleesta punaviinipullosta ja kieriskeli lavan reunalla olleiden kukkaistutusten keskellä. Itse en mainitulla keikalla ollut, mutta meininki näytti olleen ihan viihdyttävä. Valitettavasti Youtuben taltioinnit ovat tasoltaan sen verran vaatimattomia, että en tähän sellaista linkitä. Joku voisi asian korjata ja ladata katsottavaksi laadukkaamman version. Itse olen VHS-kasettini valitettavasti hävittänyt.
BÄNDIHISTORIAA
Ennen kuin mennään itse toukokuun keikkaan, kerrataan vähän The Missionin historiaa. Tämä saattaa olla joillekin tylsää tekstiä, joten tarvittaessa kappaleen voi skipata.
Wayne Husseyn ensimmäinen historiaan kirjattu bändi oli nimeltään Dead Or Alive, jonka riveissä Wäinö soitti vuosina 1982 – 1984. MTV:ltä tuttu, liverpoolilainen Dead Or Alive teki isoimman hittinsä vuonna 1985 (You Spin Me Around (Like a Record)), mutta Wäinö oli tuossa vaiheessa jo löytänyt itselleen muusikkopiireistä uuden ystävän, Andrew Eldritchin The Sisters Of Mercy-yhtyeestä. Kaksikon suhteen kerrotaan olleen myrskyisä, mutta ennen eroaan Wäinö ehti kirjoittamaan bändille muutaman klassikoksi luokiteltavan biisin. Itse asiassa The Sisters Of Mercyn debyyttilevyn ”First and Last and Always” kaikki tunnetuimmat biisit ovat Wäinön sävellyksiä: Black Planet, Walk Away ja Marian muun muassa.
Wäinön nopea ero The Sisters Of Mercystä ei tullut kenelläkään yllätyksenä. Eldritch oli huumeongelmainen mulkku ja Wäinö vaan mulkku, tai toisinpäin, riippuu kertojasta. Hussey ei jäänyt toimettomaksi ja hän päätti perustaa uuden bändin nimeltään Sisterhood, jonka nimi viittasi kulttimainetta niittäneen The Sisters Of Mercyn faniryhmään. Andrew Eldritch ei tätä sulattanut, vaan julkaisi samaan aikaan 7”-tuumaisen singlen Sisterhood-nimellä. Loppu hoidettiin käräjillä: Eldritchillä oli oikeudet The Sisters Of Mercy-nimeen ja kaikkiin sen johdannaisiin. Tämän jälkeen Wayne Hussey perusti bändin nimeltä The Mission. Nimi viittasi The Sisters Of Mercyn julkaisemattomaan kakkosalbumiin, ”Left on a Mission and Revenge”. Wäinö sai siis sanan mission, Eldritch revengen.
The Mission-niminen bändi oli syntynyt ja muutaman singlen jälkeen julkaistiin albumi ”God´s Own Medicine” (1986). Levy alkaa lausahduksella ”I still belive in God, but God no longer believes in me”. Debyytti antaa hyvän kuvan The Missionin musiikista; kertosäkeet ovat tarttuvia ja biisit loistavia tyyliin Wasteland, Sacrilege, Stay With Me ja Severina. Kaikki mainitut kappaleet kuultiin Tavastialla. Omien laskujeni mukaan bändi teki debyytin jälkeen vielä 4 merkittävää levyä, sitten muutaman keskinkertaisemman + väkinäiset livet ja kokoelmat päälle. Toki tuokin on paljon, kun vertaa The Sisters Of Mercyn tuotantoon, mutta se onkin jo toinen juttu.
JUNAMATKA
Koitti keikkapäiväksi osunut maanantai ja odotukseni illan suhteen eivät varsinaisesti katossa olleet, vaikka olinkin pari päivää The Missionin tuotannon parissa viettänyt ja sen taas erinomaiseksi havainnut. Ei siis ollut varsinaista halua vetää minkäänlaisia ennakkopöhniäisiä, mutta lopulta mielessä kutkutteli sen verran, että kävin pari olutta Lahden Tirra-ravintolassa juomassa tietäen, että keikkanautintoa moinen toiminta oleellisesti lisää. Elämä on nimittäin opettanut.
Junaksi valikoitui IC ja siellä astelin suoraan ravintolavaunuun.
- Pasi, kuului selkäni takaa, kun olin valitsemassa itselleni istumapaikkaa.
- Pasi!
Hieman hämmästyneenä havaitsin, että matka The Mission-orkesterin keikalle alkoi sillä, että ”kadoksissa ollut serkkuni" kahdenkymmenen vuoden takaa tunnisti minut. Loppumatka sujui leppoisasti menneitä muistellen ja lonkeroa hörppien.
HELSINKI TO THE MAX
Saavuin steissille ja keikkaan oli aikaa vielä rapiat kaksi tuntia. Ajattelin ensin käydä Bar Chaplinissa pelaamassa flipperiä, mutta päätin kuitenkin mennä Kampin Pub Ikkunaan, jotta ehtisin varmasti ajoissa Tavastialle, jonne oli ennakkotietojen mukaan tulossa monia tuttuja, kuten esim. suuresti arvostamani sanataiteilija/runoilija/kirjailija Björn Österman. Tapaaminen jäi kuitenkin haaveeksi, jumituin Ikkunaan, mutta jälkeenpäin sain Nallelta tähän juttuun kuva- ja videomateriaalia (kiitos). Istahdin Ikkuna Pubin pöytään ja kolme minuuttia siinä meni: eteeni ilmestyi tuntematon tyyppi Motörhead-paidassaan. Habituksesta päätellen jonkin verran enemmän kuluttavaa elämää oltiin jo nähty. Mikä ettei, mukava äijä, joka esitteli itsensä ”Saastaksi”. Ja perkele, kyseessä oli kuin olikin legendaarisen (em. sana on tässä todellakin oikeutettu) Kansan Uutiset-hardcore/punk-bändin vokalisti. Muistelimme Saastan kanssa menneitä. Saasta kertoi mielipiteensä mm. Kansan Uutisia julkaisseesta levy-yhtiöstä, Siouxsie & The Bansheesistä ja Popedasta. Kansan Uutiset on vitun kova bändi, jolla on mm. sellaisia biisejä kuin Armeija ei tee miestä enää, Koira on parempi poliisi ja Cannabis kukkakauppoihin. Musa on taattua vuosimallia ´82 - ´84. Tietäjät tietää.
Aika sujui kuin siivillä ja kello tikitti vauhdilla. Lähdimme Saastan kanssa kohti lähellä sijaitsevaa Tavastiaa. Heti Pub Ikkunan ulkopuolella vastaan asteli tutun näköinen hahmo, ja jumalauta, sehän oli kaimani Pasi, tunnetaan myös Bazie-nimellä The 69 Eyes-yhtyeestä.
- Mitä mitä, kävelet väärään suuntaan, kai olet keikalle tulossa, totesin Bazielle.
- Ehkä, kuului vastaus.
Ehkä. Ehkä. Jos Pasia ei keikalla näkynyt, niin esteenä oli tyyliin sydäninfarkti, koska ilman The Missionia ei olisi The 69 Eyes-nimistä rock-yhteyttä. Itse en Pasia kohtaamisen jälkeen nähnyt.
THE MISSION, TAVASTIA 22.5.2023
Tavastia oli yllättävän täysi. Siis siihen nähden, että ostin lipun pari päivää aikaisemmin ja Tiketin sivusto näytti silloin vihreätä valoa. Sovimme Saastan kanssa, että vielä näemme, mutta tällä kertaa kävi toisin. Tunkeuduin olut kädessäni lähemmäksi lavaa, jonka lähettyviltä saavutin noin viidennen rivin. Estradilla The Missionin rumpali asetteli settiään. Hän on vähän nuorempaa polvea, sillä kaikki muut keikalla esiintyneet soittajat ovat olleet mukana bändissä jo vuodesta 1986: Wäinö (kitara, laulu), Craig Adams (basso) ja Simon Hinkler (kitara). Rumpalin nimen googlasin ihan teitä varten: Alex Baum, 32 vuotta. Mainittakoon, että Wäinö täytti toukokuussa 65 v.
Wayne ja bändi astelivat lavalle. Ensin kiinnitin huomioni oikealla soittaneeseen Hinkleriin, joka näytti lierihatussaan The 69 Eyesin Archielta. Itse asiassa hetken mietin, onko vuonna 1962 syntynyt ”Eyes” Archie pyydetty mukaan The Missionin keikkakokoonpanoon, mutta totta tosiaan Hinklerhän siinä soitti kitaraa ja Adams bassoa vasemmalla puolella. Tukkansa blondannut Wayne oli pukeutunut kauluspaitaan, jossa oli kukkakuosi. Aurinkolasit täydensivät kokonaisuuden ja mielessäni kävi hetken Juhan af Grann, hiljattain kuollut tähtien lähettiläs.
Keikan ensimmäinen biisi oli Beyond the Pale. Oli mukava laulaa mukana tälläistä klassikkoa:
Sell
me down the river
And
out to sea
Cast
me adrift and set me to sail
Just
one last kiss before raising hell
Beyond
the pale
Runoutta. Kaunista.
Seuraavaksi bändi soitti Hands Across the Oceanin ja Severinan. Molemmat on luokiteltava klassikkomateriaaliksi. Muutama uudempi biisi oli myös mukana ja rumpali hoiti ne huomattavasti kovemmalla kädellä kuin klassikot. Mitään heviä bändi ei ole ja vanha materiaali sai arvoisensa kohtelun niin rumpaloinnin kuin soundienkin osalta. Varsinainen setti päättyi biiseihin, jotka jo pelkästään nostivat illan vuoden toistaiseksi hienoimmaksi kokemukseksi: Butterfly on a Wheel/Wasteland/Deliverance. Etenkin kahden viimeksi mainitun aikana lauloin enemmän ääneen mukana kuin viimeisen puolen vuosikymmenen aikana keikoilla yhteensä. Itse asiassa pohdin jälkeenpäin, olenko kuullut ikinä elämässäni noin upeaa keikan lopetusta. Ja olen nähnyt kuitenkin Slayerin soittamassa Reign in Blood-levyn alusta loppuun ja Amurinkin Lahdessa viime vuonna jopa kaksi kertaa. Jos The Mission ei ole tuttu, niin vaikka mainituista kolmesta biisistä voi aloittaa.
Varsinaisen setin jälkeen The Mission palasi lavalle vielä kahden encoren verran. Niistä ensimmäisessä kuultiin mm. Swoon ja Belief, jotka itse olisin korvannut Sacrilege-klassikolla, kuten joillakin tämän kiertueen keikoilla oli tehty. Mutta en valita. Hyvä näin. Oikein hyvä. Keikan viimeisenä kuultiin Tower of Strength vuodelta 1988. Upea biisi. Siitä video ohessa.
Keikan jälkeen otin yöjunan Lahteen. Matkalla Nallelta tuli viesti, että Jussi 69:n omistamassa The Riff-baarissa olisi jatkot. Olikohan myös kaimani Pasi mukana.
Lahdessa kävelin endorfiinit tapissa kotiini Mukkulaan. Neljä kilometriä sujui kuin (perhosen) siivillä. Kiitos Wäinö, kiitos The Mission. Tuskin enää tapaamme, mutta tämä kantaa pitkälle.
Kommentit
Lähetä kommentti