Nostalgiaa: Meiju Suvas keikalla Lahden Jormassa 3.2.2017

Tämä juttu on julkaistu aikaisemmin Lahen Ajat-nettijulkaisussa. Valitettavasti Lahen Ajat on kadonnut Internetin bittiavaruuteen, mutta löysin Google Drivesta keikkaraportin sensuroimattoman raakaversion, joka tässä kaikessa loistokkuudessaan/karmeudessaan. Keikkakuvia ei enää valitettavasti löytynyt.

Meiju Suvas vei itsekontrollin. Ravintola Jorma, Lahti 3.2.2017

Teksti: Pasi Lahti

”Kuka on Meiju Suvas?”, kyseli 25-vuotias työkaverini, kun kerroin meneväni illalla Meijun keikalle ravintola Jormaan. Sukupolvien välinen kuilu tuntui tuona hetkenä syvältä kuin Baikaljärvi. Mutta taustaksi: Meiju Suvas aloitti uransa 80-luvun alussa ja hän kuului vuosia maamme kärkipään artisteihin. Oman seksuaalisuutensa löytöretkillä olevalle teinipojalle Meijun merkitys oli myös suuri. Melkein yhtä suuri kuin Dallasin Lucy Ewingillä. Lähelle Meijun suosiota iskelmätaivaalla nousivat samaan aikaan mm. sellaiset hieman nuoremmat naislaulajat kuten Eini tai Mona-Carita. Ihana Eini on kuvioissa mukana edelleen, mutta Mona-Carita meni rikkaisiin naimisin ja häipyi scenestä yhtä nopeasti kuin oli sinne ilmestynyt.

Mennään itse keikkailtaan, johon valmistauduin asiaankuuluvalla tavalla. Tavoitteena oli nimittäin saavuttaa humala- eli tässä tapauksessa ns. Jorma-olotila. Astelin Alkoon ja ostin sieltä pullon Hardy´s Bin 141-merkkistä australiasta valkoviiniä. Se on halpa viini, mutta hintalaatusuhteeltaan hyvä, tietävät asiantuntijapiirit kertoa. Vaihtoehtona kävi mielessä myös väkevä Jorma-hedelmäviini, mutta päädyin tuttuun ja turvalliseen valintaan. Kotiin saapuessani laitoin Meijun musiikin soimaan, kuten olin tehnyt jo viikon ajan, koska haluan tietää mistä kirjoitan. Musiikki palautti mieleeni hyviä muistoja 80-luvun alkupuolelta. Varsinaisia hittejä Meijulla ei kovin montaa ollut (Pure mua lienee tunnetuin), mutta onnistuneita käännösbiisejä löytyy sitäkin enemmän. Niistä ehkä omasta mielestäni paras on Donna Summer-käännös Kova duuni on rahaa/She works hard for the money, jonka kuuntelin alkuillan aikana kuusi kertaa (lastfm-sivusto on mainio apu kuunnellun musiikin tilastointiin). Viinipullo tyhjeni nopeasti ja kurkkuun kaatui myös jääkaapista löytyneet keskioluet. Silti ihmettelin, miksi en humallu. Mutta ei hätää sen suhteen, koska olin pyytänyt keikalle mukaan kaverini Jan-Arin (nimi muutettu). Hän on ammatiltaan sähkömies ja varmasti hyvää seuraa, eikä Jan-Ari (nimi muutettu) sylje kuppiin. Alunperin olin kysellyt seuraksi myös Michael Monroen keikalta tuttua Tinder-treffiäni, mutta hän ystävällisesti kieltäytyi, vaikka treffimme ovatkin jo kestäneet yli kaksi kuukautta. Sovin tapaavani Jan-Arin (nimi muutettu) ravintola Las Palmasissa, koska se tuntui oikealta paikalta ennen tämän kaltaista musiikkitapahtumaa. Lähestyessäni Rautatienkadulta löytyvää entistä pop-up ravintolaa kuulin tutun äänen ja tutut sanat: ”CHELSEA, CHELSEA ON PARAS!”. Mitäs mitäs! Las Palmasin edestä löytyi vanha tuttuni Isku-Hessu, joka tunnetaan myös ns. piireissä buddhalaisena temppelileijonana. Hessu on Lahden kovimpia Chelsea-kannattajia, enkä ollut nähnyt häntä vuosiin. Halasimme toisiamme ja kehuimme kilvan Chelsean nykykuntoa. Sovimme että Hessukin lähtee seurueineen Meijua katsomaan (sen hän tekikin), olemmehan samaa ikäluokkaa ja ymmärrämme jalkapallon lisäksi musikiin päälle. Ainakin jos on kyseessä 80-luvun suomalainen iskelmä.

Jan-Ari (nimi muutettu) löytyi Las Palmasin tiskiltä. Tilasin nopeasti ison oluen ja näkäräisen, jota sanaa en ollut käyttänyt sitten 80-luvun lopun, mutta Las Palmasissa sen tein. Humalatilani ei ollut em. annoksien jälkeenkään mainittava, mutta vielä oli iltaa edessä ennen keikan alkua. Siirryimme pian Jan-Arin (nimi muutettu) kanssa Lanun aukiolta löytyvään Jormaan. Keikkapaikkana toimiva alakerta oli vielä kiinni, mutta yläkerran tiskiltä löytyi tilaa sinne jo saapuneiden muiden Meiju-diggareiden seasta. Heidän keski-ikänsä pyöri siellä lähempänä kuuttakymppiä, mutta ei tässä itsekään mitään eilisen teeren poikia olla. Tiskillä tilasin saksalaisen ison tumman lager-oluen. Hintaa yhdeksän ja puoli euroa ja näkäräinen lähti kyytipojaksi. Siirryimme istumaan lähimpään pöytään, jonne pian saapui seuraksi nainen, joka esitteli itsensä ennustajaksi. Kyllä, luitte oikein: ennustajaksi. Eteeni ilmestyi tarot-korttipakka. ”Nosta yksi”, kuului naisen kehotus. ”En tiedä uskallanko, mitä jos saan kuoleman?”, vastasin. Rohkaisin kuitenkin mieleni ja kortiksi valikoitui ”Trust”. Luottamus. Myhäilin tyytyväisenä, olenhan luottamuksen arvoinen mies.

Kello läheni yhtätoista, joka oli ilmoitettu keikan alkuajaksi. Suuntasimme alakertaan johtaviin rappusiin. Olikohan takkini auki? En yllättyisi jos näin olisi ollut. Ainakin rappusten käytävän seinät tulivat alas mentäessä tutuksi, humalani oli saavuttanut Jorma-olotilan. Kiitos Jorma-ravintola tästä mahdollisuudesta. Meiju Suvas, ensi kuussa Bat & Ryyd ja maaliskuussa Janne Hurme. Mainitut artistit kannattaa tsekata, jos siltä tuntuu. Minä tyydyn näin alkuvuodesta vain Meijuun. Alakerrassa siirryin pikaisesti miesten käymälätilaan, jossa törmäsin elämää nähneeseen hieman varttuneempaan mieheen. Olisiko hänen nimensä ollut Jorma? Sen unohdin kysyä, mutta muuten kyllä jututin miestä tulevasta keikasta.

- Mitä diggailet – anteeksi nuorisokieleni – Meijusta?

- Mahtavaa, Meiju on rotunainen isolla r:llä, mies vastaa.

- Mitä kappaletta odotat?

- Ananasta?

- Siis mitä?

- Älä pure mun ananasta, toteaa tuntemattomaksi jäänyt ruudulliseen kauluspaitaan pukeutunut oman elämänsä Jorma. Hänen äänensä hieman sopersi, mutta se kuului asiaan. Ehkä hän tarkoitti Pure mua-biisiä?

Keikka alkoi yllä mainitulla hitillä. Yleisö oli fiiliksissä. Minä myös. Tanssijalkaani vipatti ja liikuin rentoutuneesti musiikin tahdissa. Ystäväni Jan-Ari (nimi muutettu) kuitenkin päätti poistua keikalta jo kolmannen biisin jälkeen. ”Meiju laulaa karaokena omia biisejään”, hän totesi. Oikeassa tietysti oli, musiikki kun soi taustanauhalta, mutta en antanut asian häiritä. En ollut tullut paikalle arvioimaan elävän bändin nyansseja, vaan bailaamaan raivokkaasti Meijun esittämän musiikin tahdissa. ”Missä milloin vaan, kun me suudellaan, saat hetkessä mun sykkeen nousemaan”, laulaa Meiju ja nyökkäilin hyväksynnän merkiksi. ”Mä tahdon sinut, sä kuulut mun vierellein, vie minut, vie koko rakkautein”, Meijua herkimmällään, onhan hän todellinen rakkauden ylipapitar. Tässä vaiheessa kaivoin taskustani lappua, johon olin raapustanut muistiin toivebiisini nimen. ”Johnny ootko sellainen”, alkuperäiseltä nimeltään ”Johnny are you queer?” (orig. Josie Cotton) . Kyseessä on mm. The Go Go´sin coveroima hieman humoristinen tarina, jossa tyttö pohdiskelee sitä mahdollisuutta, että poikaystävänsä Johnny tykkääkin enemmän miehistä. Lappu oli valitettavasti kadonnut ja biisi jäi toivomatta, mutta tuskin sitä oltaisiin muutenkaan kuultu.

Lähestymme tämän raportin loppua ja viimeistä muistikuvaani keikasta. Ota kii, pidä mua. Jee! ”Tämähän on Laura Braniganin Self control-käännös”, tuumaan innoissani. Väärin meni, sillä hetken päästä tajusin, että biisi olikin Modern Talking-yhtyeen You´re are my heart, you´re my soul. Mutta mitäs siitä, koukistelin polviani musiikin tahdissa samalla kun kohotin ilmaan oikean käteni ja tein sillä musiikin tahdissa aaltoliikkeitä. Olin kännissä ja hurmoksessa. Halasin lähelläni olevaa naista. Tunsin pienen hetken sielujemme koskettavan toisiamme. Tätä on elämä. Tätä on suomalainen iskelmä parhaimmillaan yhdistäessään ihmisiä. Jotkut yksinäiset sielut ehkä yhdistyivät vielä keikan jälkeen omissa makuuhuoneissaan, kuka tietää. Jotta tähän juttuun saadaan lisää musiikkiknoppeja, niin mainittakoon, että kyseisen Ota kii, pidä mua-käännösbiisin levytti Meijun ohella samana vuonna myös Seija Simola, jonka elegantti, ehkä hieman kokeneemman naisen tuntuinen tulkinta vie studioversioista pidemmän korren. Mutta tämä ilta oli Meijun. Tämä ilta oli tuhdin humalan. Sain jälkeenpäin tietää, että illan aikana oltiin kuultu useita muitakin käännösbiisejä. Yksi tunnetuimmista taisi olla Kun lähdet armeijaan (You´re in the army now, orig. Bolland&Bolland, Status Quo levytti biisin vuonna 1986), jonka suomeksi on esittänyt myös Pate Mustajärvi. Myös aikaisemmin mainittu Laura Branigan-cover oli Jormassa nauttinut yleisön suosiota.

Post Scriptum. Seuraavana päivänä löysin kännykästäni kuvan, jossa poseeraan keikan jälkeen kaulakkain Meijun kanssa. Näytän siinä kuvassa onnelliselta. Illan täytyi siis olla onnistunut.